Olen aina pitänyt sydämen särkymistä jonkunlaisena kielikuvana ja kliseisenä runoilmaisuna.

Mutta nyt tiedän, että kun joku loukkaa henkisesti tarpeeksi kovaa ja tarpeeksi herkkään paikkaan, syntyy fyysistä kipua. Henkinen satuttaminen tuntuu kuristuksena kurkussa ja ahdistuksena. Sydän rutisee ja ottaa ylimääräisiä lyöntejä. Hengitys ei kulje ja päässä humisee, silmissä mustuu.

Lopulta tuntee olevansa niin heikko ja huono, että onkin ansainnut huonon kohtelun. Vasta myöhemmin tulee suuttumus ja ylpeydentunto. Herää kostonhalu. Mutta ei kostaminen auta. Se on liian myöhäistä ja se ei muuta mitään.

Auttaisiko aika? Ehkä jo huomenna tapahtuu jotain vielä kamalampaa, minkä jälkeen tämän päivän kipu ei tunnu missään? Tai jos ei tapahdu sellaista, toisiko aika mukanaan niin paljon hyvää, että kipu lakkaisi?