Sain pyykkikoneen päälle. Sen hyrinä tuntuu turvalliselta ja muistuttaa menneestä. Söin lounaan.

Sain haettua postinkin, vaikka sen vuoksi oli mentävä ulos. Onneksi ketään ei tullut vastaan. Kuorista päätellen tänne ei tullut mukavaa postia. Mietin, kertooko mieheni, mitä ne ovat. Hänen asiansa vaikuttavat minuun vielä sekä taloudellisesti että henkisesti. Olen päättänyt nyt kuitenkin aloittaa kasvamisen irti hänestä.

Harmittaa, että olen viettänyt hänen kanssaan niin monta vuotta. Olisi ehkä pitänyt lähteä aikaisemmin.

Tänään jokainen tehtävä täytyy suunnitella yksi kerrallaan: nousen tuolista, kävelen jääkaapille, otan ruokaa, istun pöydän ääreen syömään. Mutta en jaksa korjata astioita pöydästä. Nyt kirjoitan. Seuraavaksi luen sähköpostit. Sen pidemmälle en pysty suunnittelemaan.

Odotan puolen vuoden kulumista. Mies sanoi ottavansa tänään yhteyttä kiinteistönvälittäjään. Täytyisi jaksaa myydä asunto, jakaa rahat ja velat. Etsiä uusi asunto. Miettiä, mitä kumpikin omistamme ja pakata tavarat - muuttaa. Oppia uusi reitti yöllä vessaan, kaupasta kotiin. Kotiin? Missä koti on?