Sairasloma.

Olen yliväsynyt, saan paniikkihäiriön kaltaisia kohtauksia ja rytmihäiriöitä. Välttelen sosiaalisia tilanteita parhaani mukaan. Ajatukset kiertävät yhtä ja samaa kehää. Onneksi sentään tunnistan tilani - se on kai ainoa hyvä asia tässä vaiheessa.
 
Edelleen epäilen olevani läheisriippuvainen. En uskalla luottaa. Ehkä pidän vain kiinni jostain, jota toivoisin olevan, jonka olen kuvitellut olevan totta, mutta joka on ollut vain harhaa.
 
Tapan tunteitani yksi kerrallaan kun niitä nousee esille. En itke enää.
 
Olen tänään noussut ylös sängystä. Söin vähän. Seuraava tavoitteeni on käydä suihkussa ja pukea päälleni. Se tuntuu ylivoimaisen raskaalta fyysiseltä ponnistukselta. Vielä muutama kuukausi sitten pystyin juoksemaan 15 kilometriä kevyesti. Nyt 15 askelta sisällä huoneissa tuntuu maratonilta. Näin unta, että juoksin keväisessä metsässä kevyesti. Mutta se oli vain unta. Todellisuus on toista. Työt kasaantuvat. Yritän koota itseni tänään, jotta pystyisin huomenna menemään.